Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.01.2008 - 21:01
    Heipä hei!

Laiskotti tuossa joulun aikaan -tai itseasiassa tein niin ahkerasti joululahjoja, etten ehtinyt kirjoitella tänne mitään. Joululahjoiksi tuli mm. kolmet huovutetut tumput, kahdet kynsikkäät ja kahdet ensipotkutossut, eli sellaiset kun vauvat makaa selällään ja potkii, tossut helisevät. Ainoana erona tässä tapauksessa on, että nämä ensipotkijat joille tossut menivät, sattuivat olemaan jo yli 30-vuotiaita... ;-) Lisäksi kuvitin viisi kauppakassia. Niiden saajille vinkkinä, että tusseissa neuvottiin että pitäisi kestää yli 60 asteen pesua. Sen näkee sitten kun pesee että pitikö paikkaansa. Harmi vain ettei tullut otettua yhtään kuvaa noista mistään tekeleistä.

No, eilen aloitin kivan käsityön, joka osoittautuikin vallan nopeaksi ja kivaksi. Tässä teille kuva juuri valmistuneesta Pampula-nallesta:



Bongasin kädentaitomessuilta ihanaa Kauhavan Kangas-Aitan Pampula -lankaa, jota saa jopa netistä tilattua. Ostin sitä muutaman kerän  tuolta messuilta kokeeksi ja tuo nallen ohje löytyi heidän nettisivuiltaan. Langan menekki oli kolme kerää (olisiko tuo nalle jotain hieman yli 40 cm korvasta tassuun) ja tein nro:n 9 puikoilla. Lisäksi nassuun pari silmää ja yksi nenä (tällainen ei-picassomainen ratkaisu) ja kaulaan hieno silkkirusetti ja siinäpä se. Tämä nalle menee näillä näkymin lahjaksi maaliskuussa eräälle neljä vuotta täyttävälle herralle.

Tällaisia käsityöuutisia tällä erää!

Lopuksi vielä vinkki eräälle enkelille joka viime vuonna kyseli saako tämän blogin linkittää hänen blogiinsa, että lupa tuli annettua 15.11. mutta eipä vain linkkiä näy... :-D
Omena kirjoitti 04.01.2008 - 17:50
Ihana tuo karhu, tiedän yhden kohta 6 vuotiaan pojan joka haaveilee pehmo kissasta, osaisikoha kummitus semmoisen kutaista =) Kissoja kun on vain 2 pehmeää ja oikeaa ei voi mun takia ottaa.
SIPE kirjoitti 05.01.2008 - 20:00
Hmmm... Ehkä sellaista voisi kokeilla jos ehtis jossain välissä... Joku valkoinen pampula-lanka vois sopiakin sellaiseen. Tai sit joku pörrölanka... Katsotaan... ;-)
Sininen kirjoitti 08.01.2008 - 12:25
Tosi suloinen nalle! Ihan alkaa omiakin sormia syyhyttää neulomaan. Löytyisköhän tuolta mun kätköistä mitään sopivaa lankaa..? Onkos muuten tuon langan ihan normaali puikkosuositus se 9, vai neulotaanko nallukka vaan isoilla?

Saanko minäkin linkittää?
SIPE kirjoitti 08.01.2008 - 12:50
Itse langan puikkosuositus oli jopa niinkin iso kuin nro 12 (siinä on isoja palloja joten aika jykevää oli itse lankakin), nallen ohjeessa suositus oli nron 10 puikoille ja ne puikot jotka kaupasta löysin oli 9... ;-) Saa linkittää! :-)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Päiväkirja jokapäiväisestä elosta kiireen keskellä! (-päivitykset aavistuksen harvemmin...-)
Sipe harrastaa...
Mukavaa on...
...liikkua
...ulkoilla
...lojua
...syödä
...lukea
...kuunnella musiikkia
...soittaa musiikkia
...laulaa
...tehdä käsillä jotain
...sisustaa
...olla
...saada suukkoja
...että on kavereita!
Hyviä ajanvietteitä on...
...Mary Higgins Clarkin kirjat...
...Ben Granfeltin musiikki...
...Amelie...
...Nick Hornbyn kirjat....
...Marko Haaviston musiikki...
...Bringet Jones...
...Atomic Swing...
...The latebirds...
...Maalaiskomediat...
...Tahdon asia...
...Tietokirjat...
...Suomalaiset elokuvat...
...Trivial Pursuit...
...Metro -peli...
...Hesarin lukeminen...